Liikenneoikeuden käsite ja oikeuslähteetLiikenneoikeudella oikeudenalana tarkoitetaan kaikkea liikennettä koskevaa lainsäädäntöä ja alemman asteista sääntelyä sekä liikennettä koskevaa oikeuskäytäntöä oikeustieteellistä tutkimusta. Liikenne ymmärretään tässä yhteydessä laajasti ihmisten ja tavaroiden liikkumisena maalla, merellä, ilmassa ja avaruudessa. Liikenneoikeus voidaan jakaa siten eri kulkumuotojen perusteella eri osiin (tieliikenne-, maasto-, rautatie-, ilmailu-, meri- ja avaruusoikeus). Liikenneoikeden ydinalueen (tieliikennesäännöt, liikennejärjestelmien sääntely, liikenteen ohjaus ja valvonta) voidaan katsoa kuuluvan hallinto-oikeuden piiriin (liikennehallinto-oikeus), joskin esim. kaupallisia kuljetuksia koskevat säännökset ankkuroituvat vahvasti siviilioikeudelliseen kuljetusoikeuden alaan. Liikennevälineiden kauppa ja käyttö, kuten laaja auto- ja autotarvikkeiden kauppaa ja kuntoa koskeva sääntely, kuuluvat osin siviilioikeuden piiriin, mutta turvallisuusvaatimusten osalta hallinto-oikeuden piiriin. Liikenteen rikkomukset puolestaan kuuluvat liikennerikosoikeuden piiriin. Liikenneoikeus kehittyy jatkuvasti tutkimuksen,oikeuskäytännön ja lainsäädännön johdosta. Liikennelainsäädännön perustana on kansallinen ja kansainvälinen liikennepolitiikka. Wienin tieliikennesopimukset vuodelta 1968 ja niiden muutokset ovat yleismaailmallisesti liikennesääntöjen ja liikenteenohjauksen perusteena. Liikennepolitiikka on yksi Euroopan unionin (EU) ensimmäisistä yhteisistä politiikoista. Lissabonin sopimuksen mukaan liikenne kuuluu unioinin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Rooman sopimuksen 71 (aik. 75) artiklan mukaan neuvostolla on toimivalta
Liikennettä koskevat kansainväliset sopimukset on koottu esim. Trafin Internet-sivustolle. Euroopan unionin liikennettä koskevaan lainsäädäntöön voit tutustua Euroopan Unionin Internetsivuilla esimerkiksi seuraavasta linkistä: www.eur-lex.europa.eu. Suomalainen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö löytyy osoitteesta www.finlex.fi |