LENTOMATKUSTAJAN OIKEUS KORVAUKSIIN EU-TUOMIOISTUIMESSA15.03.2020 Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on antanut kaksi lentomatkustajan oikeuksia koskevaa ratkaisua, joista toinen koskee henkilövahingon korvaamista ja toinen korvausvaatimuksen kirjallista esittämismuotoa. LENTOYHTIÖN VASTUU MATKUSTAJALLE LENTOMATKAN AIKANA AIHEUTUNEESTA HENKILÖVAHINGOSTA Lentoyhtiön vastuu matkustajalle lentomatkan aikana aiheutuneesta vahingosta määräytyy eräiden kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtenäistämisestä Montrealissa 28 päivänä toukokuuta 1999 tehty yleissopimus (Montrealin yleissopimus). Matkustajien ja heidän matkatavaroidensa ilmakuljetusta koskevasta lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuusta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2027/97 3 artiklan 1 kohdan mukaan matkustajia ja heidän matkatavaroitaan koskevaan yhteisön lentoliikenteen harjoittajan korvausvastuuseen sovelletaan kaikkia tällaista korvausvastuuta koskevia Montrealin yleissopimuksen määräyksiä. Yleissopimuksen 17 artiklan 1 kappaleen mukaan rahdinkuljettaja on vastuussa matkustajan kuolemasta tai ruumiinvammasta aiheutuneesta vahingosta ainoastaan sillä edellytyksellä, että kuoleman tai vamman aiheuttanut onnettomuus tapahtui ilma-aluksessa tai ilma-alukseen nousemisen tai siitä poistumisen yhteydessä. Yleissopimuksen 20 artiklan mukaan rahdinkuljettaja voi osaksi tai kokonaan vapautua korvausvastuusta näyttämällä, että vahingon on aiheuttanut tai sen syntymiseen on myötävaikuttanut korvausta vaativan henkilön tai sen henkilön, jolta korvausta vaativa on saanut oikeutensa, oma huolimattomuus tai laiminlyönti. Rahdinkuljettaja ei myöskään voi sulkea pois tai rajoittaa vastuutaan 17 artiklan 1 kappaleen nojalla määräytyvästä (henkilövahingon) vahingonkorvauksesta siltä osin kuin korvauksen määrä ei ylitä 100000 erityisnosto-oikeutta matkustajaa kohden (21 artikla 1 kappale). Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio 19.12.2019, asia C-532-18. Tapauksessa oli kysymys matkustajan päälle kaatuneen kahvimukin aiheuttamiin palovammoihin perustuvasta vahingonkorvausvastuusta. Epäselväksi jäi, johtuiko kahvimukin kaatuminen kahvimukin alla olleen tason viallisuudesta vai lentokoneen tärinästä. Asian ensiasteena käsitellyt itävaltalainen alioikeus hyväksyi 15.12.2015 vahingonkorvausvaatimuksen. Oberlandesgericht Wien kumosi em. ratkaisun todeten, että Montrealin yleissopimuksen 17 artikla kattaa vain onnettomuudet, jotka ovat aiheutuneet lentoliikenteelle ominaisesta riskistä, eikä valittaja ollut kyennyt näyttämään tätä toteen tuossa asiassa. Näissä olosuhteissa vastapuolen korvausvastuu ei sen mukaan voinut tulla kyseeseen. Itävallan korkein oikeus (Oberster Gerichtshof) pyysi EU-tuomioistumelta ennakkoratkaisua Montrealin yleissopimuksen 17 artiklan tulkinnasta. EU-tuomioistuin totesi, että Montrealin sopimuksen 17 artiklan 1 kappaletta on tulkittava siten, että tässä määräyksessä tarkoitettu ”onnettomuuden” käsite kattaa kaikki lentokoneessa tapahtuvat tilanteet, joissa matkustajapalveluun käytetty esine on aiheuttanut matkustajalle ruumiinvamman, eikä ole tarpeen selvittää, johtuvatko nämä tilanteet lentoliikenteelle ominaisesta riskistä. Lähteet: https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2004/20040078#idp445977456
KORVAUSVAATIMUKSEN ESITTÄMINEN VAKUUTUSYHTIÖLLE Montrealin yleissopimuksen 31 artiklassa määrätään korvauksen vaatimisesta seuraavaa:
KKO:2018:79 (EU-tuomioistuin 12.4.2018: Finnair, C-258/16, EU:C:2018:252). Lentomatkustaja oli lennon saapumispäivänä tehnyt lentoyhtiölle puhelimitse ilmoituksen matkalaukustaan kadonneista tavaroista. Lentoyhtiön edustaja oli kirjannut ilmoituksen yhtiön sähköiseen tietojärjestelmään. Matkustajan pyynnöstä lentoyhtiö oli toimittanut tälle vakuutuskorvauksen hakemista varten kirjallisen todistuksen lentoyhtiölle tehdystä ilmoituksesta. Vakuutusyhtiö oli korvannut matkatavaravahingon matkustajalle ja vaati kanteessaan lentoyhtiöltä korvausta vahingosta. Lentoyhtiö kiisti vaatimuksen katsoen, ettei vahinkoa koskevaa muistutusta ollut tehty ilmakuljetuksia koskevan Montrealin yleissopimuksen 31 artiklan mukaisesti kirjallisesti seitsemän päivän määräajassa. Korkein oikeus totesi, että matkustaja oli käyttänyt rahdinkuljettajan edustajan tarjoamaa apua suullisen vahinkoilmoituksensa saattamiseen kirjalliseen muotoon sekä voinut siitä saamastaan todistuksesta varmistaa, että rahdinkuljettajan edustaja on kirjannut suullisen ilmoituksen järjestelmään asianmukaisella tavalla. Hänellä on ollut mahdollisuus yleissopimuksen 31 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetussa määräajassa tarkistaa muistutuksen paikkansapitävyys ja muuttaa tai täydentää sitä tai korvata se uudella. Näin ollen Korkein oikeus katsoi, että A on tehnyt Montrealin yleissopimuksen 31 artiklan 3 kohdan mukaisen muotovaatimuksen täyttävän muistutuksen määräajassa. EU-tuomioisuimen ennakkoratkaisuun viitaten KKO totesi, ettei Montrealin yleissopimuksen 31 artiklassa aseteta muistutukselle muita sisällöllisiä vaatimuksia kuin se, että aiheutunut vahinko saatetaan rahdinkuljettajan tietoon. Lähteet: https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/precedent/1543323697212.html
Risto Tuori |